Movetron
Suomidance
| Movetron | |
| |
| Toiminnassa: | 1994 - 2000 |
| Tyylilajit: | Eurodance, dance |
| Levy-yhtiöt: | PolyGram / Universal |
| Jäsenet: | Päivi Lepistö, Timo Löyvä, Jukka Tanttari, Chris Sanders |
| Kotisivut: | |
Movetron oli suomalainen tanssimusiikkiyhtye, joka perustettiin vuonna 1994. Movetronia on yleensä kutsuttu suomalaisen eurodancen suurlähettilääksi 1990-luvulla. Movetron nousi suuren yleisön suosioon 1990-luvun puolivälissä biisillään "Romeo ja Julia". Movetronin muodostivat Päivi Lepistö, Timo Löyvä sekä Jukka Tanttari.
Movetronin ensimmäinen albumi "Romeo ja Julia" julkaistiin vuonna 1995, jota myytiin yli 86 800 kappaletta. Movetronin toinen albumi oli vuonna 1996 julkaistu "Soittorasia", jota myytiin yli 44 000 kappaletta. Yhtyeen kolmas albumi 3. Aste saavutti vielä jonkin verran menestystä myyden 10 000 kappaletta, mutta ei saavuttanut samanlaista menestystä kuin "Romeo ja Julia" tai "Soittorasia". Movetron julkaisi viimeisen albuminsa ja ensimmäisen englanninkielisen albuminsa "The 4th Dimension" vuonna 2000.
Movetronin hajoamisen jälkeen Päivi Lepistö siirtyi soolouralle ja saavutti menestystä. Vuonna 2002 julkaistiin Lepistön albumi "Yöperhonen".
2007 Movetron palasi yhteen ja hakee paikkaa Euroviisuihin. Myös uusi single "Ei kenenkään maa" julkaistiin marraskuussa.
[muokkaa] Discografia
[muokkaa] Singlet
- Valkoinen valhe / Voikukkaseppele (1994)
- Romeo Ja Julia (1994)
- Radio edit
- 4-rivinen
- Original mix
- Monza mix
- Ristinolla (1995)
- Alla Koivupuun (1995)
- Romeo & Juliet (1995)
- Flavio (1996)
- Soittorasia (1996)
- Prinssi (1996)
- Missä Sä oot? (1997)
- Tellusnainen 1997)
- Abducted alien mix
- Original
- Extended abducted alien mix
- Lähden (1997)
- Mombasa (1998)
- Voodoo (1999)
CD1 VoodooMan
- Radio edit
- 2468 mix
- Tar Hill mix
- White Label mix
- Original version
CD2 Voodoomies
- Radio edit
- 2468 mix
- Tar Hill mix
- White Label mix
- Original version
- I´ll Be Your Baby (1999)
- Radio cut
- JTTL mix
- Na-na-na-mix
- Original
- Heart N' Soul (2000)
- Heart N' Soul (Profect Mix)
- Heart N' Soul (Original Version)
- Love Springs Eternal (2000)
- Ei Kenenkään Maa (2007)
[muokkaa] Albumit
- Romeo Ja Julia (1995)
- Intro
- Mitä mielessä liikkuu
- Ristinolla (Original Mix)
- Eden
- Romeo ja Julia (Original Mix)
- Voikukkaseppele
- Aalto
- 4-rivinen
- Nousin kyytiin
- Valkoinen valhe (Sink Mix)
- Alla koivupuun (Original Mix)
- Santa Maria
- Ristinolla (Grunge mix)
- Romeo Ja Julia - platinapainos (1995)
- Intro
- Mitä mielessä liikkuu
- Ristinolla (Original Mix)
- Eden
- Romeo ja julia (Original Mix)
- Voikukkaseppele
- Aalto
- 4-rivinen
- Nousin kyytiin
- Valkoinen valhe (Sink Mix)
- Alla koivupuun (Original Mix)
- Santa Maria
- Ristinolla (Grunge mix)
- Rakkauden tähti
- Romeo & Juliet
- Alla koivupuun (Orkka mix)
- Romeo ja Julia (Monza Mix)
- Soittorasia (1996)
- Intro II
- Prinssi
- Flavio
- Soittorasia
- Rakkaus nukkuu
- Mikä – Moverton
- Kierreportaat
- Kylmä cappuccino
- Päiväkirja
- Missä sä oot?
- Vanha suola
- Aikaa
- Romeo & Juliet (Major Mod Mix Original)
- 3. Aste (1997)
- 3. aste
- Lähden
- Tellusnainen
- Paholainen
- Alla kahden auringon
- Ikävöin
- Olit lainaa
- Liftarit
- Ding dong
- Mombasa
- Eksynyt
- Kuun pimeä puoli
- Lokakuu - marraskuu (almost(a)live)
- The 4th Dimension (2000)
- 4th dimension
- Stay
- Voodooman
- I'll be your baby
- SOS
- No one to blame
- Heart n' soul
- Hold on
- Close your eyes
- Better 1/2
- Say I do
- Love springs eternal
- Never say never











