Aikakone
Suomidance
| Aikakone | |
| Toiminnassa: | 1995-2003 |
| Tyylilajit: | Dancepop |
| Levy-yhtiöt: | BMG |
| Jäsenet: | Sani, Alex, Maki, Vera |
| Kotisivut: | |
Aikakone oli vuosina 1995-2003 toiminut dancepop-yhtye. Yhtye toimi nimellä Aikakone vuodet 1995-1998. Aikakone teki paluun vuonna 2001 nimellä Aika ja toimi tällä nimellä vuoteen 2003 asti. Ennen toimintansa lopettamista Aika vaihtoi nimensä takaisin Aikakoneeksi. Aikakoneen jäähyväiskeikka järjestettiin 23. toukokuuta 2003, jolloin yhtye esiintyi viimeisen kerran yhdessä.
Aikakone saavutti jättimäisen menestyksen Suomessa. Aikakoneen ensimmäinen albumi "Tähtikaaren taa" julkaistiin vuonna 1995. Albumi sisälsi hiteiksi nousseet kappaleet "Alla vaahterapuun", "Odota", "Taas saan lentää", "Tähtikaaren taa" sekä "Matkustanut oon".
Aikakoneen toinen albumi "Toiseen maailmaan" julkaistiin vuonna 1996. Albumilta hiteiksi nousivat kappaleet "Nti Groove, "Keltainen" sekä "Opettelen salaa". Aikakone osallistui samana vuonna Euroviisujen karsintoihin kappaleella "Ihan hiljaa" . Aikakone sijoittui 6. sijalle Suomen karsinnoissa.
Aikakone piti vuoden hiljaiseloa ja julkaisi kolmannen albuminsa "Maa"' vuonna 1998. "Maa" sisälsi hitit "Tulisitko", "Magiaa/Perhosten yö" sekä joululaulun "Hiljaisuus". "Maa"-albumin jälkeen Aikakone julkaisi EP:n, joka sisäsi kappaleet "Rakkauden lähetti", "Anna mun bailaa ('99 remix)", "Aikapyörä"sekä "Seis".
Aikakone piti muutaman vuoden tauon "Maa"-albumin jälkeen. Yhtye teki comebackin vuonna 2001 nimellä Aika ja laulukielenä oli englanti. Ajan suurimmaksi hitiksi nousi single "Hear Me Now", joka sai paljon radiosoittoa kesällä 2001. Syksyllä 2001 kappale nousi elokuvan "Young Love" tunnuskappaleeksi. "Young Love" elokuvassa kuullaan myös Ajan kappaleet "Glittering lights" sekä "Rock me baby".
Aika-yhtye vaihtoi nimensä takaisin Aikakoneeksi vuonna 2003 ja julkaisi vielä viimeisen singlensä "Uudet Tuulet".
[muokkaa] Discografia
[muokkaa] Singlet
- Tähtikaaren taa (1995
- Alla vaahterapuun (1995)
- Taas saan lentää (1995)
- Odota (1995)
- Matkustanut oon (1996)
- Keltainen (1996)
- Neiti Groove (1996)
- Neiti Groove remixes (1996)
- Opettelen salaa (1996)
- Aarresaari (1997)
- Time (1997)
- Tulisitko (1998)
- Perhosten yö / Magiaa (1998)
- Hiljaisuus (1998)
- Anna mun bailaa / Rakkauden lähetti / Seis / Aikapyörä (1999)
- Anna mun bailaa
- Rakkauden lähetti
- Seis
- Aikapyörä
- Last dance (1999)
- Little by little (2001)
- Hear me now (2001)
- Hear me now
- Wonder why (2001)
- Glittering lights (2001)
- Stay (2001)
- Stay
- Uudet tuulet (2003)
[muokkaa] Albumit
- Tähtikaaren taa (1995)
- Intro
- Odota
- Ei et saa
- Alla vaahterapuun
- Taas saan lentää
- Matkustanut oon
- Tähtikaaren taa
- Rakkauslaulu
- Pikkulintu
- Enemmän
- Viikonloppu jokainen
- Oikotie sydämeen
- Taas saan lentää
- Tähtikaaren taa
- Outro
- Toiseen maailmaan (1996)
- Intro
- Toiseen maailmaan
- Nti Groove
- Ensisuudelma
- Opettelen salaa
- Keltainen
- Jos tahdot
- Teimme tarinaa
- Kristallipallo
- Aarresaari
- Maapallon tie
- Ihan hiljaa
- Maa (1998)
- Perhosten yö
- Magiaa
- Tulisitko
- Anna mun bailaa
- Onnencowboy
- Valokuva
- Aikapyörä
- El Sol
- Seis
- Hiljaisuus
- Hear me now (2001)
- Wonder why
- Hear me now
- Glittering lights
- Love is the answer
- Rock me baby
- Sunday undercover
- Baby believe
- Give it all
- Honesty and loyalty
- Little by little
- Here in the sunlight
- Pophitit (2003)


