Turnauksessa nähdään myös suomalaista väriä, kun G-Powered heittää keikan Hollannissa 14. maaliskuuta. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun suomenkielistä dancepoppia kuullaan livenä Suomen rajojen ulkopuolella. G-Poweredin laulaja Miia on parhaillaan opiskelijavaihdossa Etelä-Afrikassa, mutta saapuu suoraan Afrikasta esiintymään Hollantiin. Kevään 2008 aikana G-Powered julkaisee MySpace-sivullaan tukun uusien biisien näytteitä. Toista albumia on luvassa ensi syksynä. Ensimmäinen näyte Kuuletko on jo kuunneltavissa MySpacessa! |
|||
