February 1, 2008 at 15:36
· Filed under Aikakone

Aikakone julkaisee Greatest Hits -kokoelmansa 27. helmikuuta. Kokoelmaa alustaa Vuoristorata-single, joka julkaistaan digitaalisesti 18. helmikuuta.
Kahdella levyllä on hittien lisäksi kolme uutta kappaletta ja kuusi remiksausta.
Aikakoneen voi nähdä 1. maaliskuuta Suomen Euroviisujen finaalissa, jossa yhtye esiintyy väliajalla.

Permalink
January 21, 2008 at 9:22
· Filed under Aikakone

Ilta-Sanomat kertoi viikonloppuna Aikakoneen odotetusta paluusta.
Suomidancen ja popin välimaastossa seikkaillut yhtye julkaisee tupla-kokoelman, jossa on mukana kolme uutta kappaletta. Uutta materiaalia on luvassa singlen muodossa jo helmikuussa.
- Lopullinen niitti (paluupäätöksessä) oli se, kun olin ajamassa neuvottelemaan levy-yhtiön kanssa. Avasin radion ja siellä alkoi soida Odota-kappaleemme, Maki Kolehmainen kertoo Ilta-Sanomissa.
Aikakone julkaisi edellisen Pophitit 1995 - 2003 -kokoelmansa vuonna 2003. Kaikki Aikakoneen jäsenet olivat mukana myös Sanin viime vuonna julkaistulla levyllä Pedon kynnet.
Permalink