Archive for February, 2008

Enzo lähtee Hausmyllystä

Hausmylly

Hausmylly ilmoittaa kotisivuillaan, että on erottanut perustajajäsenensä Hannu “Enzo” Pulkkisen.

“Ikävää, että näin piti käydä, mutta muuta vaihtoehtoa ei kerta kaikkiaan ollut. Emme halua lähteä selvittämään yksityiskohtia, joten se siitä.”, yhtye kertoo blogissaan.

Hausmylly aloittaa maaliskuussa uuden materiaalin työstämisen. Suomidance-yhtye julkaisi edellisen albuminsa, Kaverinkaverinkaveri, viime vuoden lopussa.

Comments

Movetronin Päivi on Suomidancen kaunein

Movetronin Päivi Lepistö on valittu Findance.comin kyselyssä Suomidancen kauneimmaksi naiseksi. Pian Irtokarkkeja-kokoelmansa julkaisevan yhtyeen keulakuva saavutti äänistä 34 prosenttia.

Toiseksi kiilasi juuri Flying High -albuminsa julkaisseen DCX-yhtyeen laulaja Katri Metso, joka sai 29 prosentin äänimäärän. Myös Dacian Susan ja G-Poweredin Miia saivat runsaasti ääniä.

Ääniä annettiin noin 3 600 kappaletta. Kyselyn päämääränä oli luoda lisää tunnettuutta nousevalle suomalaisen musiikin lajille.

1. Päivi / Movetron 34 %

2. Katri / DCX 29%

3. Susan / Dacia 20%

4. Miia / G-Powered 18%

Comments

Movetronin kokoelman biisilista julki

Movetron

Tänään Findance.comissa Suomidancen kauneimmaksi valitun Päivi Lepistön tähdittämä Movetron julkaisee Irtokarkkeja-kokoelman digitaalisesti ja cd:llä 5. maaliskuuta.

Uudelleenmasteroitujen hittien lisäksi luvassa on uudet biisit Ei kenenkään maa ja Cupido sekä uusi versio Romeo ja Julia -hitistä.

01. Ei kenenkään maa (Radio Edit)
02. Cupido
03. Romeo ja Julia (Radio Edit)
04. Missä sä oot?
05. Tellusnainen
06. Prinssi
07. Soittorasia
08. Lokakuu-marraskuu
09. 3.°
10. Ristinolla (Grunge Mix)
11. Voodooman (Radio Edit)
12. Mombasa
13. Alla koivupuun
14. Flavio (Original Mix)
15. Lähden
16. 4-Rivinen
17. Stay
18. Never Say Never
19. Romeo ja Julia (13 vuotta lihavampi)

Comments

DCX Subbari-ohjelmassa

DCX 2

DCX:n Jole ja Katri vierailevat tänään maanantaina 11. helmikuuta Subin Subbari-ohjelmassa, joka alkaa klo 15.20.

Comments

Kuka on suomidancen kaunein nainen - vielä ehdit äänestää

Findance.com on alkuvuodesta hakenut suomidancen kauneinta laulajatarta. Äänestys loppuu tämän viikon lopussa.

Kärkeen on noussut perjantaina Suomen Euroviisukarsinnoissa nähtävän Movetronin Päivi Lepistö.

Päivin perässä tulevat järjestyksessä DCX:n Katri, Dacian Susan ja G-Poweredin Miia.

Äänestä ja katso kuvat täällä!

Comments

Waldon tunnelmia comeback-keikan jälkeen

Waldo´s People

Waldo´s People teki odotetun comebackinsa Vantaan Tulisuudelmassa. Findance.com otti yhteyttä yhtyeen keulakuvaan Waldoon ja kyseli, miltä yhtyeen tulevaisuus näyttää.

Waldo´s People tähtää kokoelman julkaisuun, mutta mukana tulee olemaan myös uutta materiaalia.

- Ekalla keikalla vedettiin vain vanhoja hittejä, mutta koko ajan pyöritellään uusia biisiaihioita, kunnes tuntuu, että on valmista. Tarkoitus on, että uutta matskua julkaistaan vielä tänä vuonna. Yritetään saada ennen kesää jotain pihalle.

Waldo´s People kiertää toiselta levyltä tutulla kokoonpanolla, myös ruotsalaisväriä on yhä mukana.

- Jessicakin on mukana, mutta hän ei päässyt tekemään ekaa keikkaa. Jessica on Sveitsissä, toimii siellä YK:n asianajajana. Seminaarin takia ei päässyt tekemään ekaa keikkaa, mutta sieltä tuli viestiä koko päivän, että oli mukana hengessä ja odottaa innolla tulevia keikkoja, Waldo kertoi Findance.comille.

Waldo oli edelleen innoissaan paluukeikastaan.

- Oli aivan käsittämätön fiilis: kahdeksan vuoden kaipuu purkautu lavalla. Siellä oli yli tuhat ihmistä ja osa jäi jopa uloskin. Jengi oli ihan täpöillä mukana, että kiitos vaan kaikille, jotka paikalla oli!

Kuvia Waldo´s Peoplen comeback-keikalta Vantaan Tulisuudelmasta:



Comments

JS16 vastuussa jalkapalloilun EM-kisojen tunnusbiisistä

JS16

Jaakko “JS16″ Salovaaralla menee taas lujaa. Miehellä on suunnitteilla useita uusia projekteja ja hän sai Dallas Superstarsin biisin jalkapalloilun EM-kisojen maskottien tunnusmusiikiksi.

- Meillähän oli Liimataisen Hessun kanssa Dallas Superstarsilla se biisi Like A Superstar. Me lisensoitiin se Saksan Ministry Of Soundille ja sitä ehdotettiin kesän jalkapalloilun EM-kisoihin maskottien tunnariksi. Se onnistu, se julkaistaan kohta Saksassa ja siihen tuli Shaggy laulamaan, JS16 kertoo Findance.comille.

- Artistinimi on siinä sellainen kuin Trix & Flix, ne on niiden maskottien nimet. Siitä on tehty myös todella makea animaatiovideo. Saksasta lähetään liikenteeseen ja siitä ympäri koko Eurooppaan.

- Tää on isoin juttu, mitä mulle on pitkään aikaan tapahtunut.

Biisin musiikkivideo on jo katsottavissa YouTubessa!

JS16:n kokonainen haastattelu, joka lyö kasaan menneen ja alkaneen vuoden, on kuultavissa lauantaina klo 18 alkavassa Tanssivyöhyke-ohjelmassa Radio Noisessa.

JS16:n uusi single, Lights Go Wild, julkaistaan 13. helmikuuta.

Comments

Aikakoneen paluu hahmottuu

Aikakone

Aikakone julkaisee Greatest Hits -kokoelmansa 27. helmikuuta. Kokoelmaa alustaa Vuoristorata-single, joka julkaistaan digitaalisesti 18. helmikuuta.

Kahdella levyllä on hittien lisäksi kolme uutta kappaletta ja kuusi remiksausta.

Aikakoneen voi nähdä 1. maaliskuuta Suomen Euroviisujen finaalissa, jossa yhtye esiintyy väliajalla.

Comments