Movetron

Movetronin uudeksi singleksi Filminauha

Movetron

Movetron tiedusteli faneiltaan, että mikä Ei kenenkään maa -albumin biisi soveltuisi yhtyeen seuraavaksi singleksi. 

Äänestyksen voitti Filminauha, joka julkaistaan promona helmikuun lopussa, mutta sitä on saatavissa myös Dance Windowin kautta.  

Äänestä Movetronin seuraavaa sinkkua

Movetron

Movetron tuumii parhaillaan uutta sinkkuaan. 

Yhtye kysyykin faneiltaan, mikä Ei kenenkään maa -albumin biisi olisi hyvä valinta seuraavaksi singlejulkaisuksi. 

Valitse alla olevista biiseistä kaksi parasta järjestyksessä ja lähetä vastaus sähköpostilla osoitteeseen movetron@movetron.fi. Voit voittaa Movetron-paidan. 

- Omia polkujaan 
- Tyhjenee pää 
- Rippi 
- Lentoon 
- Filminauha 
- Asfaltti liikkuu 
- Ooppera 
- Sanottava hei 

Movetron - Otanko askeleen -musiikkivideo

Hiljattain Ei kenenkään maa -albuminsa julkaissut Movetron on laittanut YouTubeen näytille uuden musiikkivideonsa Otanko askeleen.

Movetronin albumin julkaisupäivä selvillä

Movetron on nimennyt uuden 8. lokakuuta julkaistavan albuminsa. 

Movetron saavutti kokoelmallaan kultaa

Movetron

Movetronin Irtokarkkeja - makeimmat hitit -kokoelma on ollut jymymenestys. Maaliskuussa ilmestynyt levy on nyt ylittänyt kultarajan myyden yli 16 000 kappaletta.

Movetron työstää parhaillaan uutta albumiaan, josta saadaan esimakua pian singlellä Elä nyt. Single tulee sisältämään myös Dacian remiksauksen.

Movetron keikkailee seuraavasti:
19.06. Jämsä, Himos Festival
20.06. Kalajoki, Juhannus
04.07. Varkaus, Z-One

Movetron menestyy albumilistalla

Movetron

Movetron julkaisi 5. maaliskuuta kokoelmansa Irtokarkkeja - makeimmat hitit.

Movetronin Päivi on Suomidancen kaunein

Movetronin Päivi Lepistö on valittu Findance.comin kyselyssä Suomidancen kauneimmaksi naiseksi. Pian Irtokarkkeja-kokoelmansa julkaisevan yhtyeen keulakuva saavutti äänistä 34 prosenttia.

Toiseksi kiilasi juuri Flying High -albuminsa julkaisseen DCX-yhtyeen laulaja Katri Metso, joka sai 29 prosentin äänimäärän. Myös Dacian Susan ja G-Poweredin Miia saivat runsaasti ääniä.

Movetronin kokoelman biisilista julki

Movetron

Tänään Findance.comissa Suomidancen kauneimmaksi valitun Päivi Lepistön tähdittämä Movetron julkaisee Irtokarkkeja-kokoelman digitaalisesti ja cd:llä 5. maaliskuuta.

Uudelleenmasteroitujen hittien lisäksi luvassa on uudet biisit Ei kenenkään maa ja Cupido sekä uusi versio Romeo ja Julia -hitistä.

01. Ei kenenkään maa (Radio Edit)

Movetron: kokoelma helmikuussa, uusi levy syksyllä

Movetron
Movetron julkaisee vastoin aiempaa suunnitelmaa ennen uutta levyä kokoelman Irtokarkkeja. 27. helmikuuta julkaistava kokoelma sisältää uudelleen masteroituna vanhoja hittejä sekä sinkun Ei kenenkään maa, euroviisubiisin Cupido ja Romeo ja Julia -uusioversion.

Tukku uusia videoita

Suomidance.comin lomaillessa julkaistiin kolme merkittävää uutta musiikkivideota. Piakkoin on tiedossa myös Choralen uusi video Tahtoisin lentää, jonka yhtye kuvasi juuri Jämsässä.

Movetron - Ei kenenkään maa

Julkaise syötteitä